Varjoelämää

Kosmopoliitin ote lipsuu

2007-11-10T03:20:00+02:00

Vajaa viikko sitten join kaljaa Brass Railsissa perulaisen, meksikolaisen, kuubalaisen sekä turkkilaisen kanssa. Jukeboksissa soi Nirvana. Sinä iltana puhuttiin paljon, kilpailtiin suunvuoroista, naurettiin ja horjahdeltiin. Join Margaritaa. Tanssin salsaa ja mamboa antaumuksella. Välillä yksin tanssilattialla aplodien rytmittäessä villiä hetkutustani. Voi, mikä ikimuistoinen ilta!

Vuosi sitten viikkasin vaatteita H&M:llä. Nostelin vaateriepuja lattioilta ja ojentelin vaateripustimia. Kiroilin mielessäni ikäviä työvuoroja. Tallinnanaukiolla oli päivästä toiseen sama juoppojengi kuljeskelemassa vuorokauden ajasta riippumatta, äänekkäitä mustalaisia, rääväsuisia teinejä ja muutama poliisisetä.

Eilen olin hämmentynyt. Katse tyhjänä, mitään ajattelematta tein asioita, kunnes havahduin horroksestani siihen, että en ollenkaan muistanut mitä olin tekemässä, minne olin matkalla. Jokelan tragedia pysäytti.

Illalla katselin televisiosta Ugly Bettyä ja Greyn Anotomiaa enkä kaivannut enää englanninkielistä tekstitystä.

Manhattanin eilinen sukkahousuparaati

2007-11-01T22:59:00+02:00

Halloween - tuo sokerihumalassa"Trick or Treatia" kirkuvien kakaroiden ja heitä kaitsevien rättiväsyneiden äitien kirottu juhla on nyt takana.Tikkarinkuvat silmissä päättäväisesti kerjuupaikalta toiselle juosseet keskenkasvuiset ihmisrääpäleet ovat tutkineet karkinmetsästysreissun tulokset. Muovipussit, kurpitsamuoviämpärit ja kangaskassit on kumottu tarkasteltaviksi, saalis on laskettu ja vertailtu sisarusten ja kavereiden kesken. Jossain alitajunnan pohjalla on ehkä kaikunut muistona eilisestä äidin kimakat komennushuudot: -sanoKIITOS!sanoKIITOS!sanoKIITOS! Kakaran oma ääni on käheänä jatkuvasta karkkiTAIkepponenKarkkiTAIkepponenKarkkiTAIkepponen ruinausfraasin hokemiseta.

Sarjakuvasankarit, eläinhahmot, enkelit, pirut, vampyyrit, noidat, keijut ja prinsessat muodostivat eilen kaduille mölyäviä barrikadeja, joissa oranssit kurpitsaämpärit kumahtelivat ja karkkipaperit rapisivat pimenevässä North Bergenin illassa. Ihmismuurissa kihistiin, aneltiin, kiljuttiin, halailtiin, suoristeltiin sekä oiottiin asuja, valokuvattiin ja puhuttiin kovaa ja paljon. Äidit ojensivat herranterttujaan ohimosuonet pullistellen. Puikkelehdin otusten ja olioiden välissä aina kotikorttelin baariin saakka. Kauhujen yön kunniaksi tilasin kuubalaisesta kapakasta lasillisen viiniä. Viinilasi vaihtui kevyesti drinkkiin. Baarin trubaduuri alkoi laulaa. Espanjaksi. Kepein tanssiaskelin hispanolaulaja hivuttautui pöytäni viereen. Siinä tuijottelivat hetken toisiaan pikkupojalta sillä hetkellä näyttänyt suomalaistyttö ja espanjalainen matadori. Matadori päästi ilmoille laulunluikautuksen syvältä kaikukoppansa pohjalta. Suomalainen silmäili kummastuneena espanjalaista riikinkukkoa kasvoillaan ääliömäinen virnistys. Mitä lie matadori laulanut ainakin se yllytti naapuripöydän geishan ja egyptiläisen lumoojattaren napakoihin aplodeihin.

Muutaman tunnin kuluttua North Bergenin tapahtumista istuin keltaisessa taksissa Manhattanilla Halloween-paraatiruuhkan jälkimainingeissa kuuntelemassa turbaanipäisen taksikuskin vieraskielistä puhelua. Haistelin taksin ummehtunutta ja eltaantunutta nahkaistuimiin pinttynyttä turistihikeä New Yorkin sykkeessä.

Aamulla heräsin pää kivistäen muistellen hymyssä suin erästäkin poskensa veriarvella koristanutta Amerikan setää, joka söi ketsuppia ranskalaisilla. Tai sitäkin itsensä siniseksi maalannutta yöryömijää, jolla oli hankaluuksia istua bussissa kumisen häntänsä vuoksi. Puhumattakaan tyypistä, jonka vyötäröltä kohosi strutsin pää ja alavartalo sekä ihmisjalat. Mies ratsasti urheasti strutsilla siitä huolimatta, että kävely jalat harottaen näytti erittäin vaivalloiselta ja epämukavalta. Suuri ryhmä juhlijoita oli puolestaan valinnut ulkoiluasuksi pelkät sukkahousut sekä lyhyen t-paidan. Voi, miten hurjaa on yhtenä päivänä vuodessa lähteä ulos kevyesti peittävissä deniereissä, yöpaidassa tai alusvaatteissa. Kyllähän se antaa villin vapautuneen tunteen, kun saa esitellä sukkahousujen verhoamaa takapuolta estottomasti muille kaduntallaajille. Kauhujen yön kruunasi sukkahousurock. Tänä aamuna napitettiin kauluspaidat ylimpään nappiin asti. Toimistolle palattiin tiukkailmeisinä Starbucksin höyryävä kahvimuki kädessä. Ai, mikä Halloween? Mitkä juhlat?

Roskakuskin yöllinen arpapeli

2007-10-18T01:03:00+03:00

Ihmiset jättävät jalkakäytävälle talojensa eteen mitä kummallisempia esineitä odottamaan kaiketi poiskuljetusta. Eräänä päivänä keskellä katua pönötti vessanpönttö. Se oli asetettu kävelytielle siten, että näytti siltä kuin se olisi ollut siinä aina. Ohitin WC-pöntön kevyellä väistöliikkellä. Vasta muutaman metrin askellettuani pysähdyin ja käännyin katsomaan taakseni. Totta, siellä se posliinipytty hohti valkoisena aamuauringon pehmeässä sädekehrässä. Olen kävellyt myös kadun varrelle jätetyn sängynpäädyn, tietokonemonitorin, nojatuolin, lipaston, matkalaukun sekä satunnaisten peilien ohi. En tiedä miten naapurit suhtautuisivat, jos kadulle hylätyistä tavaroista kantaisi hyväkuntoisimmat oman kotinsa suojiin. Huonekalukauppojen, kirpputorien ja huutokauppojen kiertelemisen sijaan voisi suunnata naapurikortteliin valitsemaan mööpeleitä town-away alueelta. Kätevää ja ilmaista. Tyylikkyydestä saattaa ehkä hiukan joutua tinkimään.

Keskiviikko iltana jalkakäytävälle voi kärrätä kierrätykseen kelpaavaa paperia ja muovijätettä. Aamuyön pimeinä tunteina kaupungin mystinen roskayksikkö poimii valikoivasti jätökset parempaan talteen. Aamulla, kun asukas astuu kotinsa portista kadulle häntä vastassa on joko roinaton kadun edusta tai sama jätekasa, jonka hän illalla portinpieleen kokosi. Tilanne saa epäilemään, että roskakuskit arpovat jätekeikallaan, mitkä roskat lähtevät mukaan ja mitkä jäävät viikoksi eteenpäin tienpientareelle haisemaan. Roskakuskit pelaavat kuumeisesti kivi-paperi-sakset peliä roskankuljetus yöt läpeensä.

Lihavan hamsterin surullinen kohtalo

2007-10-17T02:25:00+03:00

Viides kouluviikko on puolessa välissä. Viikkojen aikana olen oppinut, että equadorilaiset syövät marsuja, korealaisen perheen vanhin poika muuttaa saman katon alle vanhempiensa kanssa mentyään naimisiin ja että Oklahomassa myytiin ennen olutta vuorokauden ympäri, kunnes laki muuttui ja oluen myynti loppui kello kaksi yöllä. Tiedän senkin, että opettajan sisko on lesbo. Sisko on asunut yli 20 vuotta naisen kanssa. Olen myös saanut kuulla miten apteekista ostettavasta allergialääkkeestä ja liuotinaineesta valmistetaan huumetta ja että Seattlessa sataa aina. Lisäksi sain tietää, että Kolumbus oli huijari ja tuli Amerikkaan oopiumin perässä. Amerikan löysivät virallisesti viikingit. Historia on valloittajien kirjoittamaa, siksi se ei ole totuudenmukaista. Näin minulle on kerrottu. Myanmarissa munkit laitettiin vankilaan, koska he vaativat demokratiaa. Monipuolista, eikö vain?

Tänään oli lemmikkitarinoiden vuoro. Opettajalla oli muinoin Meksikosta hankittu villieläin oselotti (http://fi.wikipedia.org/wiki/Oselotti) lemmikkieläimenä. Vuosien kuluessa ja oselotin kasvaessa aikuismittaansa kaupunki sai vihiä laittomasta lemmikkieläimestä. Eläintarhapartio tuli hakemaan kissaeläimen telkien taakse ihmisten tökittäväksi ja töllisteltäväksi. Arvatenkin maalaiselämään tottuneen eläimen päivät alkoivat olla luetut. Opettajan perhe siirtyi seuraavaksi kotieläimeksi sallittuun frettiin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fretti), vilkkaaseen ja seuralliseen hilleriin - onkaloista metsästäjään. Fretti sai elääkseen eläintarhattoman etelävaltiolaiselämän.

Jokaisella korealaisella luokkatoverilla on ollut jossain vaiheessa elämää lemmikkinä hamsteri - paksuposkinen ravinnon hamstraaja. Hamsterin ravinnonkeräys taipumuksesta tietämätön korealaisneito oli syöttänyt hamsteriaan hyvillä mielin lemmikin pohjattomasta ruokahalusta. Kuukausien kuluessa hamsteri oli kasvanut, kasvanut ja kasvanut, kunnes siitä oli tullut niin iso, että häkki oli käynyt liian ahtaaksi. Hamsteri ei jaksanut hypähtää senttiäkään entisellä ketteryydellä. Hamsteri ei itseasiassa enää juurikaan liikkunut. Tyttö säikähti paisunutta lemmikkiään ja päätti lopettaa sen ruokkimisen kokonaan. Söpö karvaturri oli muuttunut pelottavaksi mutanttimonsteriksi. Hamsterille ei totaalipaasto sopinut vaan yltäkylläiseen ravintoon tottunut eläin menetti henkensä. Korealaistyttö oli hämillään. Tänään luokka nauroi katketakseen tarinalle viattoman otuksen julmasta kohtalosta. Korealaisneito esitti hamsterin elämäntarinan lähes performanssin omaisesti korvaten sanavaraston niukkuuden paljon puhuvilla eleillä ja nenän nyrpistyksillä. Naurun pyrskähdyksistä vähitellen tointuva luokka kuitenkin tajusi tilanteen vakavuuden. Jokainen silmäpari pulpetin takaa kääntyi tuijottamaan korealaista kiduttajatarta silmiin ja kysyi yhteen ääneen: -Miksi et hyvä ihminen hankkinut isompaa häkkiä? Miksi lopetit ruokkimisen kokonaan? Miksi hamsterilla ei ollut juoksupyörää? MIKSI?

Tänään minulle myös selvisi, että 19-vuotiaalla equadorilaistytöllä on ollut suhde 20 vuotta vanhempaan korealaismieheen. Mies oli tytön pomo. Opettajaa aihe sukupolvien välisestä kuilusta innoitti siinä määrin, että hän nousi tuoliltaan pystyyn niin vauhdikkaasti, että tuoli jäi kiikkumaan epätasapainoiseen tilaan kaatumisen ja pystyssä pysymisen välille. Haukkana 38-vuotias miesopettaja syöksähti equadorilaistytön viereen kuulemaan lisää yksityiskohtia ikäluokkien eroista. Luokan vanhin 39-vuotias Martha tokaisi pontevasti opettajalle: -Curiosity killed the cat. Kello pärähti soimaan tunnin päättymisen merkiksi. Hymähtelevä luokka rymisteli ulos luokasta North Bergenin armahtavaan auringonpaisteeseen.

Ei kai se Kolumbus Amerikkaan uinut?

2007-10-07T23:40:00+03:00

North Bergenissä vietettiin tänään Kolumbus päivää. Bergenlinelle oli kokoontunut koko kulmakunnan latino- ja hispanoväestö (siltä se ainakin tuntui). Ihmiset olivat pukeutuneet kirkkaanvärisiin paraatiasuihin. Etelä-Amerikan valtioden liput heiluivat juhlijoiden käsissä rytmikkään rumpujumputuksen tahtiin. Jokainen paraatiin osallistunut joukkue piti juhlatunnelmaa yllä mitä omintakeisimmalla tavoilla tuottaa meteliä. Eräidenkin juhlamielisten miekkosten neonsinisten, skorpionikuvioisten, haalareiden pohjeosiin oli ommeltu valtavan kokoisia kulkusia. Muutama kärrynpyörä ja jalanheitto aktivoi jättikulkuset dominoefektimäiseen kilinäsarjaan.

Latinot eivät ole luonnostaan maailman hiljaisin ja pidättyväisin ihmisryhmä. Paraatiin valmistauminen sai useankin juhliin kunnostautuneen latinotyypin nostamaan äänen voimakkuutensa huutotasolle. Silti ihmisäänet jäivät musiikkia täysillä huudattavien avoautojen ja pick-up ajoneuvojen möykän alle. Paraatirekkojen lavoilla keikisteli missinauhoin koristeltuja latinomaiden neitokaisia. Täpötäydellä kadulla krääsämyyjä työnteli myyntikärryjä eteenpäin hermojaan menettämättä. Myynnissä oli sombrerohattuja, helmikoruja, lippuja ja muuta todella värikästä tilpehööriä. Ilmassa oli karnevaalitunnelmaa.

Hassuna kontrastina juhlahumulle oli sheriffien kulkue. Sheriffit, tähtimerkit rinnuksissaan, asevyö lanteilla, mustat aurinkolasit silmillä johdattivat paraatia päättäväisesti eteenpäin vienosti kansalle hymyillen ja kevyesti vilkutellen, kuin tv-sarjojen lainvartijat ikään. Paikallisen radiokanavan paraatirekan perässä sipsutteli toimittajanaikkonen korkokengissään. Mikrofonin johtoa mukanaan kantaen kuin suomenpystykorva häntäänsä. Toimittajan perässä kulkenut henkilö jakoi radiokanavan kylttejä paraatia seuraaville eturivin tuijottajille. Pitihän kanavan saada mainosta, kun radiorekkaa seurasi tv-ryhmän auto, joka tallensi mainoskylttejä pitelevän North Bergeniläisyleisön.

Päivän saldo: yksi tukkeutunut korva, ei yhtään valokuvaa, yksi muovipussiin litistynyt kurpitsamuffinssi, monta huudettua: -MITÄ? EN KUULE MITÄÄN, huutoa.

Tulipalovaarasta ja lukon murtamisesta

2007-10-06T01:33:00+03:00

Englannin tunnin viimeisillä minuuteilla luokassa pärähti soimaan palovaroitin. En ole ikinä kuullut mitään niin voimasta varoitusääntä missään. Se oli JÄRKYTTÄVÄÄ, korviavihlovaa ujellusta. Jokainen luokassa ollut nosti kädet korville salamannopeasti. Äimistyneet oppilaat katsoivat opettajaa kysyvästi. Opettaja vastasi katseisiin yhtä hölmistyneellä ilmeellä. Kysymysmerkit sinkoilivat aikansa ilmassa, kunnes opettaja yritti huutaa metelin keskeltä, että on parasta ottaa tavarat ja häipyä. Tavarat oli pakattuna sekunnin kuluttua ja oppilaat valmiina ryntäämään ulos luokasta. Neljännestä kerroksesta etenimme ripeästi kohti kapeaa portaikkoa kädet tiukasti korvilla. Toisen kerroksen kohdalla oli opinto-ohjaaja vastassa, joka sanoi, että työmiehet olivat aiheuttaneet remontoidessaan häiriön, joka puolestaan aiheutti hälytyksen. Missään ei ollut varsinaista tulta, vaan ilmasta saattoi haistaa lievää sähkön ja kärähdyksen hajua. Onnellisesti pääsimme koulun ovista ulkoilmaan. Opettaja seisoi jo pihassa (olikohan opettaja levitoinut itsensä 4. kerroksesta kadulle, kun oli siellä ennen muita) ja naureskellen toivotti hyvää viikonloppua. Muutaman korttelin päähän kuulin palohälyttimien ujelluksen, johon kolme vastaan tulevaa paloautoa vastasi torven tööttäyksin ja jatkuvalla hälytysäänellä, joka ei kaduntallaajien tärykalvoja säästellyt. Sinne meni pelastussaattue ja minä jatkoin matkaani kotia kohti pitkin polttavan kuumaa Bergenlinea. (Kyllä, täällä helle jatkuu yhä).

Torstaina olin myös vähällä jäädä ulos koko päiväksi. Työmiehet, jotka ovat viime päivät rakentaneet aitaa naapurin ja meidän talon välille ottivat sähköä asuntomme pistorasiasta. Koulun jälkeen olin lähdössä puistoon. Sanoin työmiehille jättäväni oven auki, jos he olisivat tarvinneet vielä virtaa. Kun palasin kotiin, kaivoin avaimen taskusta ja aloin avata lukkoa. Lukko ei liikahtanutkaan. Näytin epäuskoiselta ja mietin, että johan nyt on kumma, kun joku on käynyt vaihtamassa lukot tuosta vaan mitään ilmoittamatta. Jatkoin epätoivoista lukon sörkkimistä avaimella. Otin pari askelta taakse, huokasin syvään. Kiroilin. Mietin vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja oli sillä hetkellä mielessä kolme: 1) naapuriin meneminen, 2) ulos jääminen useiksi tunneiksi, 3) oven murtaminen. Minulla oli kyllä puhelin mukanani, mutta koska se oli Nokian kännykkä ja numero suomalainen siellä ei ole muistissa yhtään amerikkalaista numeroa. Jostain kumman syystä päätin kiertää talon ympäri. Talon takapihalta löysin kaksi albanialaista työmiestä pesemässä käsiään. Luojan kiitos! Kysyin, mitä lukolle oli tapahtunut. Vanhempi miehistä näytti ihmettelevän - eivät he tienneet. Sitten tajusin. Miehet olivat lukinneet ovessa olevan alemman lukon, johon kenelläkään ei ole avainta. Se on lukko, jota ei ikinä saa lukita. Työmies joutui murtamaan lukitsemansa lukon työkaluilla. Pääsin sisälle ja kiitin miljoona kertaa onneani. Jos olisin tullut 5 minuuttia myöhemmin kotiin työmiehet olisivat ehtineet pakata autonsa ja lähteä. Vahingosta viisastuneena tallensin suomalaiseen puhelimeen myös amerikkalaiset numerot.

Viikonloppu on jo ovella. Huomenna yritän ehtiä seikkailemaan Manhattanille. Sunnuntaina täällä on Kolumbus päivä. Täytyy ottaa selvää mitä Kolumbus päivänä tehdään ja miten se tekee tavallisesta sunnuntaista erikoissunnuntain.

P.S Meillä on pihalla monta lemmikkioravaa. Tämä asuinalue ja lähialueet ovat pullollaan villinnäköisiä Tikuja ja Takuja. Oravat seisovat takatassuilla ja syövät puiden pähkinöitä. Tikut & Takut ovat harmaaruskeita, vikkeliä ja pitkähäntäisiä. Ne loikkivat ja kiipeävät puuhun, jossa ne voivat roikkua runkoa vasten pää alaspäin. Oravista en ole saanut useista yrityksistä huolimatta valokuvaa, kun ne tuntuvat liikkuvan ajatustakin nopeammin.

Pois alta

2007-10-04T00:36:00+03:00

TÖÖÖÖÖÖÖT! Ei kuulu elämäni kauneimpiin ääniin, ei edes siedettäviin ääniin. Amerikassa on mahdotonta vältellä tuota tärykalvoja koettelevaa autontorven töräystä. Täällä varoitustorvi ei tosiasiassa varoita ketään. Sitä käytetään huomion herättämiseen - Pois alta, täältä tullaan, on niin pirun kiire. Kiirettä on kiva leikkiä, koska silloin saa hyvällä syyllä olla kiukkuinen ja riidanhaluinen. Tööttäilyillä ansaittu kiirestatus saa ihmisen tuntemaan olonsa tehokkaaksi ja hyödylliseksi. Nahjukset sivuun, tai ne jyrätään. TÖÖÖT! Torvi raikaa liikennevaloissa, vaikka edellä oleva kuljettaja on jo lähtökuopassa starttaamaan valoista. Kertoohaan se äärimmäisestä valppaudesta liikenteessä kun jo ennakolta reagoi tilanteeseen, jonka toteutumiseen on ihan pienenpieni todennäköisyys. Noin niin kuin varan vuoksi, kun eihän sitä koskaan tiedä, onko edessä oleva kuljettaja edes hereillä, vaikka kuinka kovasti kaasuttelisi. Samalla tavalla torvi tuuttaa, kun jalankulkija lähestyy suojatietä, sillä eihän sekään ole 100 % varmaa, että kävelijä noudattaa kadun ylityskieltoa. Amerikkalaiset kommunikoivat äänitorvilla - mitä kovemmat varoitusäänet sitä kiirellisempi ja tärkeämpi ajo on kyseessä. Eihän se aina ole torven toitotuksen syy, sillä onhan naapurin Markiakin kiva tervehtiä juhlallisesti autontorven töräyksellä. Suomalaisparka luulee ihan turhaa tilannetta varovaisuutta vaativaksi. Siitä vaan rohkeasti kaduille tarpomaan ja kuuntelemaan äänitorvisinfoniaa, parasta musiikkia Amerikan jampan korville.

Myönnytyksenä amerikkalaisia kohtaan sanottakoon, että North Bergenin autoilijat antavat jalankulkijoille tietä. Sympaattinen käden heilautus tai vinkkaus kertoo kadun ylittäjälle, että nyt ei soiteta torvea, mene yli, hyvä ihminen. Tilanteesta hämmentyneenä suomalainen nyökkää nöyrästi päätä katsomatta kuljettajaan, niin nöyrästi kuin suomalainen osaa. Ei mitään suurieleistä käden kiitosheilautusta. Nyökkäys vain.

Jack-O-Lantern kohtaa Päivänsäteen

2007-10-03T00:19:00+03:00

Ihmeellinen on tämä maa. Tänään vasta tajusin konkreettisesti, että täällä suojatietä markkeeraa kaksi tiehen maalattua toisistaan erillään olevaa valkosta viivaa (crosswalk), jotka saattavat usein myös kulkea kadun yli diakonaalisesti. Eipä näy Amerikassa Suomesta tuttuja valkopalkkisia suojateitä (zebra crossings). Eräänkin amerikkalaisen mielestä jenkit ovat tässä(kin) asiassa fiksumpia kuin britit (suomalaiset, eurooppalaiset, muu maailma..) älyävät säästää suojatiemaalia. Pohdiskelevalla suomalaisella olisi ollut muutama vasta-argumentti amerikkalaisista "säästötavoista", mutta juroon suomalaiseen tapaan pidin suuni kiinni ja annoin patriootin paasata.

Perusamerikkalainen rakastaa omaa maataan. Siitä kertovat oviin, ikkunoihin, pihoille, talon seiniin liimatut, teipatut, maalatut ja ripustetut Amerikan liput ja muut isänmaan symbolit. God Bless America, julistaa kyltti naapuripihassa, keskellä pikkusieväksi värkättyä kotialttaria, kanariankeltaiseksi maalatun, kodin rajat määrittelevän aidan takana. Tämän luokan kitchiä ei muualta maailmasta löydä. Vähitellen pihojen pieniin taidenäyttelyihin on ilmestynyt valoviritysten, kukkaistutusten ja koiran jätösten kieltävien kylttien sekaan Jack-O-Lantern kurpitsoja, Halloweenkrääsää ja paljon valkoista, vanumaista nöyhtää. Kotiäidit hikoilevat kilpaa viritellessään ja vuoratessaan talojaan Halloween teeman mukaisiksi. Tämä suuri ja erikoinen lavastusoperaatio on ennenkokematonta huvia suomalaiselle, jolle Halloweenista tulee lähinnä mieleen lokakuun lopun pimeys, koleus ja kuolleet ihmiset.

Katuja kulkiessani olen havainnut muutakin mielenkiintoista kuin liikennejärjestelyt suojateineen ja valoineen, lukuisat kyltit, tiedotteet sekä opasteet. Bergenline on convenient area. Kaikkea mitä ihminen tarvitsee on saatavilla. Näin mainosti patrioottinen amerikkalainen mukavuuteen tottunut suomalainen on eri mieltä. Bergenlinelta ei löydä suomalaisen käyttämiä (monikansallisia) hygieniatuotteita, meikkejä tai ympäristöystävällisiä pesuaineita. Vaate- ja kenkäliikkeet ovat oma lukunsa. Olin positiivisesti yllättynyt miten isoja vaatemyymälöitä täältä löytyy ja hinnat ovat niin paljon matalammat kuin Manhattanilla. Baby Phatin aidon laukun voi ostaa täältä alennuksesta puoleen hintaan, kuten allekirjoittanut teki. Useat vaateliikkeet esittelevät tuotteitaan mallinukeilla, joilla on Jennifer Lopezin tutuksi tekemä latinotakamus. Muuten mallinuket ovat kulmikkaita ja poseeraavat tyypillisissä asennoissa.

Serbialainen vuokraemäntä on ottanut asiakseen eristää asuintalomme naapureista. Niinpä kuluneen viikonlopun ja näiden muutamien päivien aikana meluisat naapurit ovat jääneet vuokraemännän kehittelemän barrikadin tuolle puolen. En ole koskaan ollut ihminen, joka suojelee kotiaan vimmatusti naapurien katseilta. Yleinen olettamukseni on se, että naapurit eivät ole kiinnostuneita toistensa asioista. Niinpä en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään tapaa, että asunnon ikkunat suljetaan verhoin ja sälekaihtimin. Silloinhan asunnosta tulee pimeä ja ahdistava loukku eikä valon määrä kerro vuorokaudenajasta. Olen vähentänyt täälläkin verhojen määrää rankalla kädellä ja hinannut sälekaihtimet ylös. Vuokraemäntä on ihminen joka elää pimeässä. Hän on varovasti ehdotellut, että jos naapurit häiritsevät verhot voi laittaa kiinni. Tiedetään, mutta kun ei häiritse ja minä tarvitsen valoa vuorokausirytmin takia.

Säde vastas: "Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä;
ellen kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa!"
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
kun menninkäinen öisin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.

Kolmas kerta toden sanoo (sanoisikin)

2007-10-02T00:52:00+03:00

Amerikkalaiseen kännykkänumerooni tulee mitä kummallisempia puheluita. Pitkälle sunnuntai aamupäivään venyneet yöunet katkesivat kännykän jazzahtavaan, yltiöpositiiviseen, soittoääneen. Puhelimen toisesta päästä kyseltiin, että olihan numero, johon vastasin terveysaseman numero. -Nonono Sir, ei valitettavasti ole. Mies toisessa päässä hämmästyi, huokaisi ja sulki puhelimen. Päivän kulkiessa kohti iltaa kännykkä päräytti ilmoille aamuisen, tutun renkutuksen. -Eieieiei. En ole tavoittelemanne henkilö. Huonosti englantia puhuva nainen sulki puhelimen salamannopeasti. Kevyesti olkia kohauttaen kummastelin hetken tapahtunutta. Pitkälle ehtinyt ilta huipentui kännykän vaativaan pirinään. Espanjaa puhuva henkilö, puhui ja selitti asiaansa kiivaaseen rytmiin. Kuuntelin lakkaamatonta sanatulvaa, vieraskielistä ryöppyä, yrittäen välillä keskeyttää topakkaa sanasumaa. -Anteeksi, rouva, Teillä on väärä numero. No comprendo. Puhuja luetteli numeroita, puhui ja luetteli, johon minä itsepintaisesti väliin: -Teillä on väärä numero, V-Ä-Ä-R-Ä numero. Hetken hiljaisuus. Graciasgraciasgraciassorrysorrysorry. Luuri korvaan. Pyörittelin päätä ihmeissäni, kunnes taas hetken kuluttua kännykkä hälytti puhelua tuntemattomasta numerosta. Sama nainen kuin tuokio sitten kälätti luuriin juuri äsken kuultua litaniaa. Ei voi olla totta ajattelin. Selkeästi, hitaasti artikuloiden yritin tehdä selväksi, että numero on sama kuin mihin hän juuri soitti ja että numero on VÄÄRÄ. Pahoittelut. Luuri kiinni. Syvä huokaus. Mitä vielä? Latinonainen soitti vielä kolmannen kerran, mutta kun hän kuuli kireäksi muuttuneen äänensävyni hän sulki puhelimen ensimmäisen lauseen jälkeen. Onnittelut vaan ihmiselle joka tajuaa kolmannen puhelun jälkeen soittaneensa väärään numeroon.

Eräskin tyyppi harhailemassa Pradalla mallinukkeportaissa

2007-09-27T15:26:00+03:00

16 päivää on kulunut siitä kun astuin Amerikan mantereelle. Mukaani raahasin 34,7 kiloa maallista omaisuutta: tarkoin valittuja vaatekaappaleita, kenkiä, koruja sekä hygieniatarvikkeita. Kädessä keikkui täpötäysi käsilaukullinen ekstratärkeää pikkutavaraa, kuten asiakirjoja, dokumentteja ja eloktroniikkasälää. Tätä nykyä minulla, tekniikan ihmelapsella, on kaksi kännykkää. Pelkän liittymän hankkiminen olisi maksanut enemmän kuin puhelin+liittymä, joten jälkimmäiseen vaihtoehtoon päädyttiin. Niin helposti sitä kallistuu kuormittamaan ympäristöä, kun on mahdollisuus säästää muutama roponen. Hyi, huonoa ihmistä! En edes uskalla kuvitella kuinka paljon 9 tuntiin venynyt lentomatka edesauttoi ilmaston lämpenemistä. Lentokoneen ikkunasta vaan näkyi kuinka kerosiinihuurut höyrysivät ilmassa, kun lentokone nosti tai laski lentokorkeutta.

Entä sitten arkielämän ympäristökuormitus? Suorastaan puistattavaa. Täällä kierrättäminen on tehty erittäin vaikeaksi, koska amerikkalaiset eivät osaa/halua/voi kierrättää. Todennäköisesti asia ei parane kovin lyhyessä ajassa. On tämä vaan niin konservatiivinen ja byrokraattinen valtio, jossa muutokset tapahtuvat vuosikymmenen aikana (jos silloinkaan) ei muutamassa vuodessa niin kuin Suomessa. 52:n osavaltion toimintamallit/tavat eivät muutu yhdessä yössä. Omassa elinpiirissäni on mahdotonta kierrättää yhtään mitään bio-, energia-, pahvi-, metalli-, ja paperijätettä. EI MITÄÄN!! Pulloja ja tölkkejä ei voi viedä kauppaan tai muihin kierrätyspisteisiin, koska niitä ei ole. Muovijätteelle on tulossa keräyspiste, joten tyhjät vesipullot ovat muodostaneet mukavan kokoisen vuoren eteisen porrastasanteelle. Sunnuntai-iltaisin jätekuorma kärrätään pihalta kadulle odottamaan yöllisiä roskakuskeja. Maanantaiaamuna tyhjän roskasäiliön voi taas huolettomasti tuoda pihan puolelle. Se niistä roskista - pois silmistä, pois mielestä.

Amerikkalaiset eivät paljon päätänsä vaivaa jätteiden jatkokäsittelyllä. Suomalaisen silmissä jäteasia vaikuttaa kauhistuttavalta, pian käsiin räjähtävältä pommilta. Erikoisen ihokarvoja nostattavaa on myös se, että kaupassa ostokset pakataan pieniin, hauraisiin muovipusseihin, joita on kaksi päällekkäin. Doublepackiin pakataan vain muutama tuote. Näin ollen yhdellä kauppareissulla muovipussisaldo nousee helposti yli kymmeneen. Jos kaupasta ostaa gallonan (vajaa 4l) vettä kanisterissa, ei tule kuuloonkaan, että samaan pussiin vesitonkan kanssa laitettasiin elintarvikkeita. Samoin, jos ostaa suihkugeeliä se oitis pakataan omaan pussiinsa, koska eihän nyt sellaista voisi sallia, että banaani ja suihkusaippua kuljetettaisiin kotiin samassa pussissa. Täällä eivät nimittäin asiakkaat pakkaa omia ostoksiaan vaan ne pakataan muovipussihaaskaaja myyjän tai joissakin tapauksissa ostosten pakkaajamestarin toimesta. Ainoa paikka missä kaksoispakkaamista ei tapahdu on Whole Foods Market. Siellä saa ostoksensa pakkautettua kangaskassiin. Voi, mitä luksusta!

Koska olen muuttumassa täällä hirviömäiseksi luonnonvarojen tuhlaajaksi, voin samalla kertaa paljastaa myös sen, että valitsen helpommin kulttuurientojen sijaan shoppailun tai jos ihan tarkkoja ollaan kaupoissa kiertelyn. Lauantaina oli vakaa aikomus ottaa suunta kohti MoMaa ja tutustua modernin taiteen saloihin, mutta kun matkalla taidemuseoon poikkesi pikaisesti ensimmäisessä vastaan tulleessa kenkäkaupassa sitä huomasi hetken kuluttua poikenneensa myös toisessa ja kolmannessa. Vihdoin kun myymälöihin sujahtamisen lomassa vilkaisi kelloa huomasi tuhlanneensa kaiken kulttuurielämykselle varatun ajan kaupoissa ihmettelyyn. Onneksi en sillä kerralla potenut kuin lievää kulutushysteriaa, joten rahaa kului muutama kymmenen dollaria. Shoppailua tärkeämpää oli kokea Design-liikkeiden tunnelma. Oli vaan ihan PAKKO päästä kokeilemaan miltä Marc Jacobsin kenkä tuntuu, millaista nahkaa Pradan laukut ovat kuinka pehmeästä materiaalista DKNY:n neuleet on tehty. Luokittelisin kokemukseni kulttuurielämyksen piiriin.