Suomalainen taideteollisuudenhistoria on 1800-luvun loppupuolelta alkaen ammentanut aineksia voimakkaasti kansallistunteesta, voimakkaista kulttuurillisista juurista, isänmaallisuudesta sekä kansalaisten yhteishengestä erilaisten poliittisten tilanteiden vuoksi. Suomi on seurannut myös kautta aikojan kansainvälisiä virtauksia ja poiminut vaikutteita eri tyyleistä hyvän maun rajoissa. Suomalainen taide ei ole koskaan mielestäni ollut yliampuvaa tai epäuskottavaa. Suomalaisuus näkyy taideteollisuudessa, arkkitehtuurissa sekä kuvataiteissa rehellisyytenä, suoraselkäisyytenä, luonnonläheisyytenä ja realistisuutena. Mielestäni taideteollisuus Suomessa on varmaa ja vakaata kuin graniitinluja peruskallio. Toisinaan suomalaista muotoilua saattaa jopa liiallisesti leimata perinteisten arvojen kunnioitus, kestävyys, käytännöllisyys ja ihmisläheisyys. Taideteollisuus ei kovin helposti jousta omaperäisiin kokeiluihin, ellei niille ole seikkaperäistä selitystä. Suomalainen yleisö on tottunut saamaan rahoilleen vastineeksi laatua ja toimivuutta, esimerkkinä tästä ovat yhä suosiossa olevat Alvar Aallon aalto-vaasit, Marimekon vanhat mallit uustuotannossa, Arabian teema-astiastot ja niin edelleen.

Minua henkilökohtaisesti kiinnostaa Suomen taideteollisuudenhistoriassa Arabian 1950 - 1960 -luvun Birger Kaipiaisen tuotanto. Mielestäni Kaipiaisen suunnittelu on elävää, runsaan rehevää, elämäniloista, mutta kuitenkin taustalla piilee taiteilijan herkkyys aistia ajan henki. Väreissä on ilottelun tuntua ja viivan käyttö on toisinaan hallitun haparoivaa. En niinkään ole kiinnostunut Suomen taideteollisuudenhistorian Suomi-vaiheesta, kansallisromantiikasta, Iris-tehtaasta tai toimivuuteen tähtäävästä funktionaalisuudesta. Kaipiaisen tuotannossa näkyvät jugend-vaikutteet eivät ole kuitenkaan liian ilmeisiä tai latteita. Kuvioinnit ovat runsaita, mutta eivät mielestäni häiritseviä. Toisaalta nykytuotannossakin oleva Kaipiaisen suunnittelema Paratiisi-sarja jakaa mielipiteet selvästi kahtia. Rypäleaiheista, naivistissävytteistä Paratiisi-sarjaa joko inhotaan tai sitä rakastetaan. Hiukan laajemmin olen kiinnostunut astiastosuunnittelusta, erityisesti Arabiasta, joka ei sinänsä ole kuin pieni osa suomalaista taideteollisuuden historiaa.

Omassa suunnittelussa minulle tärkeää on näkeminen. Kerään mielelläni runsaasti kuvia sekä tekstejä, jotka kiinnittävät huomion jollakin tavalla. Kokoan kuvamateriaaleista kollaaseja, joihin yhdistelen runsaasti aineksia. En osaa lähestyä suunnittelua luonnostelemalla tarkkoja piirroksia tai keräämällä konkreettista työskentelymateriaaleja. Minulle ensisijaista on kuvista kokoaminen, uuden idean synnyttäminen, värien ja tekstien luoma tunnelma, jota en muilla keinoin saa aikaiseksi. Ideapulasta ei tarvitse kärsiä, koska kuvia on olemassa aina ja loputtomasti. Tärkeintä on pystyä keskittymään olennaiseen.            Tekemisessä mielestäni tärkeintä on tekninen taito ja täsmällisyys. Minulle käsityöläisyys on arvokasta juuri siihen sisältyvän taituruuden vuoksi. Taito ei synny itsestään. Teknisen taidon harjaannuttaminen vaatii pitkäkestoista työtä, ahkeruutta ja yrittämistä. Kärsivällisyys on myös avainasemassa. Käsityöläisyydessä ei pitkälle pääse raapaisemalla vain pintaa ja luovuttamalla heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa. Suunnittelu on siinä mielessä pinnallisempaa, että lähes kuka tahansa voi suunnitella mitä vain, kunhan osaa perustella luomuksensa tarpeeksi uskottavasti. Teknistä taitoa ei voi taikoa se joko kehittyy riittäväksi tai jää puolitiehen, jolloin käsityöläinen on vain yksi onneton torimyyjä sukkinensa muiden samanlaisten joukossa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />