Pohtiessani suomalaista tyyliä kansakuntamme historiallinen sekä poliittinen menneisyys nousivat avainasemaan. Menneisyyttä voi tarkastella monesta näkökulmasta. Se voi ilmetä muinaissuomalaisena luontomystiikkana, Ruotsi-Suomi ajan historiallisena menneisyytenä tai suomalaisena, kalevalaisena, epähistoriallisena, sankariaikaisena fantasiamenneisyytenä. Suomalaisen tyylin varsinainen kultakausi sijoittui kuitenkin 1800-luvun lopun sekä 1910-luvun välille. 1800 - 1900-luvun vaihde oli jännityksen, dynaamisuuden sekä luovuuden aikaa. Venäläistämistoimien vastustus näkyi julistuksenomaisuutena kulttuurielämän eri osa-alueilla musiikissa, kirjallisuudessa, taiteessa sekä taideteollisuudessa. Muoto sai vertauskuvallisia merkityksiä ja sitä voitiin käyttää poliittisena välineenä. Muodolla ilmaistiin ja luotiin kansallista identiteettiä. Huomioitavaa oli myös nuorten taiteilijoiden esiinmarssi. Akseli Gallèn-Kallela, Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen etsivät suomalaisuuden juuria kansainvälisten virtausten (jugend, art nouveau) velloessa uudistusmielisinä taustalla.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Määritellessäni suomalaista tyyliä havaitsin siinä selkeästi eri tyylisuuntia: realismia, naturalismia, symbolismia, syntetismiä sekä kansallisromantiikka. Selkeimmin tyylisuunnat tulivat esiin taiteessa yleensä, mutta niitä on havaittavissa myös taideteollisuuden kehityskulussa kultakaudella. Tyylisuunnat vaikuttivat siihen, mitä asioita kulloinkin arvostettiin. Aluksi arvostettiin ahdasta, karjalaisten geometristen ornamenttien jäljittelyä, myöhemmin orgaanisten luonnonmuotojen sekä kasvi- ja eläinaiheiden soveltamista uudella tavalla. Merkittävää on se, että suomalainen tyyli yhdisteli kansallisia aiheita kansainvälisiin tyyleihin sekä muotivirtauksiin. Esimerkiksi Suomen Käsityön Ystävät pyrki uudistamaan taideteollisuutta selkeällä ja kansallisesti painottuneella omalla ”suomalaisella tyylillä”, joka poikkeaisi kansainvälisistä kertaustyyleistä. Tyylin esikuvat haettiin ylioppilaiden kansantieteellisistä kokoelmista ja karjalaisista kansantekstiileistä, Kalevalaan rinnastettavista perisuomalaisista kulttuuriaarteista. Suomalainen ainutlaatuisuus sekä omaperäisyys osoittautuivat kuitenkin hyvin kansainvälisiksi ja ajan hengen mukaisiksi vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta.

Samaan aikaan syntyi kokonaistaideteoksen ihanne, taideteollisuus, arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu liittyivät yhteen ja muodostivat ehjän ympäristökokonaisuuden. Mielestäni toimivina esimerkkeinä tästä ovat Akseli Gallèn-Kallelan Kalela, sekä Gesellius, Lindgren & Saarisen Hvitträsk. Molemmissa rakennuksissa heijastuivat englantilaisen William Morrisin kansainväliset vaikutteet kokonaistaideteoksesta. Taideteollisuuden suosio oli nyt suurempaa kuin koskaan aiemmin. Sen vaikutus ulottui arkiseen ympäristöön saakka.

Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 Suomi herätti kansainvälistä huomiota paviljongillaan. Muotoilua käytettiin hyväksi poliittisesti herkässä tilanteessa. Suomen Käsityön Ystävien ja Iris-tehtaan yhteinen näyttelyhuone Eliel Saarisen suunnittelemassa Suomen paviljongissa toi suomalaisen tyylin vaikuttavimmillaan koko maailman nähtäväksi. Suomalainen tyyli ilmeni erityisesti koristeaiheissa, kuusenhavukuvioinnissa. Suomalaisia juuria haettiin kiivaasti kasvi- ja eläinmaailmasta.  Suosio maailmannäyttelyssä kertoi saavutetusta kansallisesta itsetunnosta, jota suomalaisella tyylillä etsittiin. 

Mielestäni suomalainen tyyli pyrki kokonaisvaltaiseen aitouteen pelkästään jo materiaalien valinnan ja käytön suhteen. Materiaali itsessään ilmensi perisuomalaista, jäyhää, luonnetta. Puu ja graniitti kuvastivat moraalisesti suoraselkäistä, rehellistä

 

suomalaista. Asiat esitettiin niin kuin ne olivat. Suomalaisen kansanluonteen kuvaaminen kuului luonnollisesti suomalaiseen tyyliin. Kansanluonteen käsite on kuitenkin laaja, joten kansainvälisiä lainoja pystyttiin helposti soveltamaan puhtaaseen mielikuvitukseen. Mielestäni omalaatuisimmillaan ja omimmillaan suomalainen tyyli juuri ilmeni yhdisteltäessä kansainvälisiä aineksia kansallisiin aiheisiin. Suomalaiseen tyyliin liittyi myös vahvasti luonnon kunnioittaminen, nöyryys luonnonvoimia kohtaan sekä eräänlainen luontomystiikka. Metsän henget olivat olennaisesti läsnä luontoaiheisissa kuvio-ornamenteissa. Suomalaisessa tyylissä oli mukana aavistus vakavuutta ja paatosta venäläistämistoimien uhan vuoksi. Suomalainen identiteetti pohjautui huomattavasti myös isänmaallisuuteen. Oman kansan tiivis yhteishenki heijastui väistämättä kulttuuriin. Esimerkillisesti suomalaiset taistelivat itsensä kansakuntana maailmankartalle Pariisin 1900-luvun maailmannäyttelyssä.

Kansallisromanttisella kaudella 1890-luvulla taiteilijoiden matkat Karjalaan ja itärajalle toivat omat vivahteensa suomalaiseen tyyliin. Suomessa vaikuttivat vastakohtina runebergiläinen ruotsalaisuus sekä kalevalainen suomalaisuus. Runebergiläinen ruotsalaisuus haikaili mennyttä ruotsalaisuuden aikaa kun taas suomalainen kalevalaisuus keskittyi kuvaamaan sankariaiheita ja suuria seikkailuja. Kumpikin suuntaus vaikuttivat selkeästi suomalaisen tyylin muotoutumiseen. Menneisyys on pohjaton kaivo ammentaa vahvoja oman kansan, oman kulttuurin, yhdessä kokemia asioita, tunteita sekä mielikuvia. Kultakaudella luotiin perusta myös suomalaiselle taideteollisuudelle.

Pohdinnoissani tulin siihen tulokseen, että suomalainen tyyli kiteytettynä on rehellinen, kansakunnan historiaan sekä sen tapahtumiin pohjautunut nopeasti kansainväliset piirteet omaksunut kokonaiskäsitys suomalaisuudesta, kansanluonteesta sekä yhteishengestä. Suomi kansana on pysynyt vankkumattomana poliittisten myllerrysten keskellä. Ehkä juuri suomalaisen tyylin ydin piileekin vahvan me-hengen synnyttämissä julistuksenomaisissa tunteenilmauksissa kulttuurin eri osa-alueilla, erityisesti taiteessa, mutta myös taideteollisuudessa. Suomalainen tyyli ei ilmene mahtipontisuutena eikä rajoja rikkovana huomion hakemisena. Suomalaista tyyliä tarkastellessani korostui kansakuntamme sisällä hiljaa itänyt kapinamieli, joka purkautui paluuna luonnollisiin olosuhteisiin, mystiseen luontoon, sekä kokonaisvaltaiseen materiaalien sekä aiheiden käsittelytapaan. Nuoret taiteilijat muodostivat yhdessä eri alojen taiteilijaryhmiä, joiden piirissä tehtiin syvällisiäkin tutkimusmatkoja suomalaisuuden ytimeen. Suomalainen tyyli ratsasti aallonharjalla vain muutaman vuosikymmenen, hautautuen sotien jälkeen uusien, uhmakkaiden modernien suuntausten alle, joille ei enää riittänyt pelkkä luonnonmystiikka ja muinaissuomalaisuus. Kultakauden kansallisromantiikan arvoa ei voi kuitenkaan kiistää. Paljastihan se suomalaisesta muotoilusta monia uusia ulottuvuuksia. 

 

 

 

 

LÄHTEET

 

Ars 4, Suomen taide. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 1989

 

Saarinen Suomessa, in Finland. Gesellius, Lindgren, Saarinen 1896-1907, Saarinen 1907-1923. Suomen rakennustaiteen museo. Uudenmaan kirjapaino. Helsinki 1984