16 päivää on kulunut siitä kun astuin Amerikan mantereelle. Mukaani raahasin 34,7 kiloa maallista omaisuutta: tarkoin valittuja vaatekaappaleita, kenkiä, koruja sekä hygieniatarvikkeita. Kädessä keikkui täpötäysi käsilaukullinen ekstratärkeää pikkutavaraa, kuten asiakirjoja, dokumentteja ja eloktroniikkasälää. Tätä nykyä minulla, tekniikan ihmelapsella, on kaksi kännykkää. Pelkän liittymän hankkiminen olisi maksanut enemmän kuin puhelin+liittymä, joten jälkimmäiseen vaihtoehtoon päädyttiin. Niin helposti sitä kallistuu kuormittamaan ympäristöä, kun on mahdollisuus säästää muutama roponen. Hyi, huonoa ihmistä! En edes uskalla kuvitella kuinka paljon 9 tuntiin venynyt lentomatka edesauttoi ilmaston lämpenemistä. Lentokoneen ikkunasta vaan näkyi kuinka kerosiinihuurut höyrysivät ilmassa, kun lentokone nosti tai laski lentokorkeutta.

Entä sitten arkielämän ympäristökuormitus? Suorastaan puistattavaa. Täällä kierrättäminen on tehty erittäin vaikeaksi, koska amerikkalaiset eivät osaa/halua/voi kierrättää. Todennäköisesti asia ei parane kovin lyhyessä ajassa. On tämä vaan niin konservatiivinen ja byrokraattinen valtio, jossa muutokset tapahtuvat vuosikymmenen aikana (jos silloinkaan) ei muutamassa vuodessa niin kuin Suomessa. 52:n osavaltion toimintamallit/tavat eivät muutu yhdessä yössä. Omassa elinpiirissäni on mahdotonta kierrättää yhtään mitään bio-, energia-, pahvi-, metalli-, ja paperijätettä. EI MITÄÄN!! Pulloja ja tölkkejä ei voi viedä kauppaan tai muihin kierrätyspisteisiin, koska niitä ei ole. Muovijätteelle on tulossa keräyspiste, joten tyhjät vesipullot ovat muodostaneet mukavan kokoisen vuoren eteisen porrastasanteelle. Sunnuntai-iltaisin jätekuorma kärrätään pihalta kadulle odottamaan yöllisiä roskakuskeja. Maanantaiaamuna tyhjän roskasäiliön voi taas huolettomasti tuoda pihan puolelle. Se niistä roskista - pois silmistä, pois mielestä.

Amerikkalaiset eivät paljon päätänsä vaivaa jätteiden jatkokäsittelyllä. Suomalaisen silmissä jäteasia vaikuttaa kauhistuttavalta, pian käsiin räjähtävältä pommilta. Erikoisen ihokarvoja nostattavaa on myös se, että kaupassa ostokset pakataan pieniin, hauraisiin muovipusseihin, joita on kaksi päällekkäin. Doublepackiin pakataan vain muutama tuote. Näin ollen yhdellä kauppareissulla muovipussisaldo nousee helposti yli kymmeneen. Jos kaupasta ostaa gallonan (vajaa 4l) vettä kanisterissa, ei tule kuuloonkaan, että samaan pussiin vesitonkan kanssa laitettasiin elintarvikkeita. Samoin, jos ostaa suihkugeeliä se oitis pakataan omaan pussiinsa, koska eihän nyt sellaista voisi sallia, että banaani ja suihkusaippua kuljetettaisiin kotiin samassa pussissa. Täällä eivät nimittäin asiakkaat pakkaa omia ostoksiaan vaan ne pakataan muovipussihaaskaaja myyjän tai joissakin tapauksissa ostosten pakkaajamestarin toimesta. Ainoa paikka missä kaksoispakkaamista  ei tapahdu on Whole Foods Market. Siellä saa ostoksensa pakkautettua kangaskassiin. Voi, mitä luksusta!   

Koska olen muuttumassa täällä hirviömäiseksi luonnonvarojen tuhlaajaksi, voin samalla kertaa paljastaa myös sen, että valitsen helpommin kulttuurientojen sijaan shoppailun tai jos ihan tarkkoja ollaan kaupoissa kiertelyn. Lauantaina oli vakaa aikomus ottaa suunta kohti MoMaa ja tutustua modernin taiteen saloihin, mutta kun matkalla taidemuseoon poikkesi pikaisesti ensimmäisessä vastaan tulleessa kenkäkaupassa sitä huomasi hetken kuluttua poikenneensa myös toisessa ja kolmannessa. Vihdoin kun myymälöihin sujahtamisen lomassa vilkaisi kelloa huomasi tuhlanneensa kaiken kulttuurielämykselle varatun ajan kaupoissa ihmettelyyn. Onneksi en sillä kerralla potenut kuin lievää kulutushysteriaa, joten rahaa kului muutama kymmenen dollaria. Shoppailua tärkeämpää oli kokea Design-liikkeiden tunnelma. Oli vaan ihan PAKKO päästä kokeilemaan miltä Marc Jacobsin kenkä tuntuu, millaista nahkaa Pradan laukut ovat kuinka pehmeästä materiaalista DKNY:n neuleet on tehty. Luokittelisin kokemukseni kulttuurielämyksen piiriin.