Ihmeellinen on tämä maa. Tänään vasta tajusin konkreettisesti, että täällä suojatietä markkeeraa kaksi tiehen maalattua toisistaan erillään olevaa valkosta viivaa (crosswalk), jotka saattavat usein myös kulkea kadun yli diakonaalisesti. Eipä näy Amerikassa Suomesta tuttuja valkopalkkisia suojateitä (zebra crossings). Eräänkin amerikkalaisen mielestä jenkit ovat tässä(kin) asiassa fiksumpia kuin britit (suomalaiset, eurooppalaiset, muu maailma..) älyävät säästää suojatiemaalia. Pohdiskelevalla suomalaisella olisi ollut muutama vasta-argumentti amerikkalaisista "säästötavoista", mutta juroon suomalaiseen tapaan pidin suuni kiinni ja annoin patriootin paasata.

Perusamerikkalainen rakastaa omaa maataan. Siitä kertovat oviin, ikkunoihin, pihoille, talon seiniin liimatut, teipatut, maalatut ja ripustetut Amerikan liput ja muut isänmaan symbolit. God Bless America, julistaa kyltti naapuripihassa, keskellä pikkusieväksi värkättyä kotialttaria, kanariankeltaiseksi maalatun, kodin rajat määrittelevän aidan takana. Tämän luokan kitchiä ei muualta maailmasta löydä. Vähitellen pihojen pieniin taidenäyttelyihin on ilmestynyt valoviritysten, kukkaistutusten ja koiran jätösten kieltävien kylttien sekaan Jack-O-Lantern kurpitsoja, Halloweenkrääsää ja paljon valkoista, vanumaista nöyhtää. Kotiäidit hikoilevat kilpaa viritellessään ja vuoratessaan talojaan Halloween teeman mukaisiksi. Tämä suuri ja erikoinen lavastusoperaatio on ennenkokematonta huvia suomalaiselle, jolle Halloweenista tulee lähinnä mieleen lokakuun lopun pimeys, koleus ja kuolleet ihmiset.

Katuja kulkiessani olen havainnut muutakin mielenkiintoista kuin liikennejärjestelyt suojateineen ja valoineen, lukuisat kyltit, tiedotteet sekä opasteet. Bergenline on  convenient area. Kaikkea mitä ihminen tarvitsee on saatavilla. Näin mainosti patrioottinen amerikkalainen mukavuuteen tottunut suomalainen on eri mieltä. Bergenlinelta ei löydä suomalaisen käyttämiä (monikansallisia) hygieniatuotteita, meikkejä tai ympäristöystävällisiä pesuaineita. Vaate- ja kenkäliikkeet ovat oma lukunsa. Olin positiivisesti yllättynyt miten isoja vaatemyymälöitä täältä löytyy ja hinnat ovat niin paljon matalammat kuin Manhattanilla. Baby Phatin aidon laukun voi ostaa täältä alennuksesta puoleen hintaan, kuten allekirjoittanut teki. Useat vaateliikkeet esittelevät tuotteitaan mallinukeilla, joilla on Jennifer Lopezin tutuksi tekemä latinotakamus. Muuten mallinuket ovat kulmikkaita ja poseeraavat tyypillisissä asennoissa. 

Serbialainen vuokraemäntä on ottanut asiakseen eristää asuintalomme naapureista. Niinpä kuluneen viikonlopun ja näiden muutamien päivien aikana meluisat naapurit ovat jääneet vuokraemännän kehittelemän barrikadin tuolle puolen. En ole koskaan ollut ihminen, joka suojelee kotiaan vimmatusti naapurien katseilta. Yleinen olettamukseni on se, että naapurit eivät ole kiinnostuneita toistensa asioista. Niinpä en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään tapaa, että asunnon ikkunat suljetaan verhoin ja sälekaihtimin. Silloinhan asunnosta tulee pimeä ja ahdistava loukku eikä valon määrä kerro vuorokaudenajasta. Olen vähentänyt täälläkin verhojen määrää rankalla kädellä ja hinannut sälekaihtimet ylös. Vuokraemäntä on ihminen joka elää pimeässä. Hän on varovasti ehdotellut, että jos naapurit häiritsevät verhot voi laittaa kiinni. Tiedetään, mutta kun ei häiritse ja minä tarvitsen valoa vuorokausirytmin takia.

Säde vastas: "Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä;
ellen kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa!"
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
kun menninkäinen öisin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.