Amerikkalaiseen kännykkänumerooni tulee mitä kummallisempia puheluita. Pitkälle sunnuntai aamupäivään venyneet yöunet katkesivat kännykän jazzahtavaan, yltiöpositiiviseen, soittoääneen. Puhelimen toisesta päästä kyseltiin, että  olihan numero, johon vastasin terveysaseman numero. -Nonono Sir, ei valitettavasti ole. Mies toisessa päässä hämmästyi, huokaisi ja sulki puhelimen. Päivän kulkiessa kohti iltaa kännykkä päräytti ilmoille aamuisen, tutun renkutuksen. -Eieieiei. En ole tavoittelemanne henkilö. Huonosti englantia puhuva nainen sulki puhelimen salamannopeasti. Kevyesti olkia kohauttaen kummastelin hetken tapahtunutta. Pitkälle ehtinyt ilta huipentui kännykän vaativaan pirinään. Espanjaa puhuva henkilö, puhui ja selitti asiaansa kiivaaseen rytmiin. Kuuntelin lakkaamatonta sanatulvaa, vieraskielistä ryöppyä, yrittäen välillä keskeyttää topakkaa sanasumaa. -Anteeksi, rouva, Teillä on väärä numero. No comprendo. Puhuja luetteli numeroita, puhui ja luetteli, johon minä itsepintaisesti väliin: -Teillä on väärä numero, V-Ä-Ä-R-Ä numero. Hetken hiljaisuus. Graciasgraciasgraciassorrysorrysorry. Luuri korvaan. Pyörittelin päätä ihmeissäni, kunnes taas hetken kuluttua kännykkä hälytti puhelua tuntemattomasta numerosta. Sama nainen kuin tuokio sitten kälätti luuriin juuri äsken kuultua litaniaa. Ei voi olla totta ajattelin. Selkeästi, hitaasti artikuloiden yritin tehdä selväksi, että numero on sama kuin mihin hän juuri soitti ja että numero on VÄÄRÄ. Pahoittelut. Luuri kiinni. Syvä huokaus. Mitä vielä? Latinonainen soitti vielä kolmannen kerran, mutta kun hän kuuli kireäksi muuttuneen äänensävyni hän sulki puhelimen ensimmäisen lauseen jälkeen. Onnittelut vaan ihmiselle joka tajuaa kolmannen puhelun jälkeen soittaneensa väärään numeroon.