TÖÖÖÖÖÖÖT! Ei kuulu elämäni kauneimpiin ääniin, ei edes siedettäviin ääniin. Amerikassa on mahdotonta vältellä tuota tärykalvoja koettelevaa autontorven töräystä. Täällä varoitustorvi ei tosiasiassa varoita ketään. Sitä käytetään huomion herättämiseen - Pois alta, täältä tullaan, on niin pirun kiire. Kiirettä on kiva leikkiä, koska silloin saa hyvällä syyllä olla kiukkuinen ja riidanhaluinen. Tööttäilyillä ansaittu kiirestatus saa ihmisen tuntemaan olonsa tehokkaaksi ja hyödylliseksi. Nahjukset sivuun, tai ne jyrätään. TÖÖÖT! Torvi raikaa liikennevaloissa, vaikka edellä oleva kuljettaja on jo lähtökuopassa starttaamaan valoista. Kertoohaan se äärimmäisestä valppaudesta liikenteessä kun jo ennakolta reagoi tilanteeseen, jonka toteutumiseen on ihan pienenpieni todennäköisyys. Noin niin kuin varan vuoksi, kun eihän sitä koskaan tiedä, onko edessä oleva kuljettaja edes hereillä, vaikka kuinka kovasti kaasuttelisi. Samalla tavalla torvi tuuttaa, kun jalankulkija lähestyy suojatietä, sillä eihän sekään ole 100 % varmaa, että kävelijä noudattaa kadun ylityskieltoa. Amerikkalaiset kommunikoivat äänitorvilla - mitä kovemmat varoitusäänet sitä kiirellisempi ja tärkeämpi ajo on kyseessä. Eihän se aina ole torven toitotuksen syy, sillä onhan naapurin Markiakin kiva tervehtiä juhlallisesti autontorven töräyksellä. Suomalaisparka luulee ihan turhaa tilannetta varovaisuutta vaativaksi. Siitä vaan rohkeasti kaduille tarpomaan ja kuuntelemaan äänitorvisinfoniaa, parasta musiikkia Amerikan jampan korville. 

Myönnytyksenä amerikkalaisia kohtaan sanottakoon, että North Bergenin autoilijat antavat jalankulkijoille tietä. Sympaattinen käden heilautus tai vinkkaus kertoo kadun ylittäjälle, että nyt ei soiteta torvea, mene yli, hyvä ihminen. Tilanteesta hämmentyneenä suomalainen nyökkää nöyrästi päätä katsomatta kuljettajaan, niin nöyrästi kuin suomalainen osaa. Ei mitään suurieleistä käden kiitosheilautusta. Nyökkäys vain.