Vajaa viikko sitten join kaljaa Brass Railsissa perulaisen, meksikolaisen, kuubalaisen sekä turkkilaisen kanssa. Jukeboksissa soi Nirvana. Sinä iltana puhuttiin paljon, kilpailtiin suunvuoroista, naurettiin ja horjahdeltiin. Join Margaritaa. Tanssin salsaa ja mamboa antaumuksella. Välillä yksin tanssilattialla aplodien rytmittäessä villiä hetkutustani. Voi, mikä ikimuistoinen ilta!

Vuosi sitten viikkasin vaatteita H&M:llä. Nostelin vaateriepuja lattioilta ja ojentelin vaateripustimia. Kiroilin mielessäni ikäviä työvuoroja. Tallinnanaukiolla oli päivästä toiseen sama juoppojengi kuljeskelemassa vuorokauden ajasta riippumatta, äänekkäitä mustalaisia, rääväsuisia teinejä ja muutama poliisisetä.

Eilen olin hämmentynyt. Katse tyhjänä, mitään ajattelematta tein asioita, kunnes havahduin horroksestani siihen, että en ollenkaan muistanut mitä olin tekemässä, minne olin matkalla. Jokelan tragedia pysäytti.

Illalla katselin televisiosta Ugly Bettyä ja Greyn Anotomiaa enkä kaivannut enää englanninkielistä tekstitystä.